Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Asiakkaat ovat tärkein syy miksi olen alalla, ja syy koirakoulu DogHow:n olemassaoloon.

Kiitos kuuluu ennen kaikkea asiakkailleni: omistajat koirineen, joiden kanssa saan tehdä työtä jota rakastan.

Kiitos yhteistyöstä, palautteesta ja luottamuksesta yritystäni kohtaan!

 

Muutamia kommentteja ja kokemuksia matkan varrelta:

 

"Pyysimme apua koiramme tapaan varastaa ruokaa ja esineitä, josta oli muodostunut pelottava ongelma. Ymmärsimme todellisen tilanteen kun koira puri isäntää. Saimme tilanteeseen tehokasta apua. Asiasta keskusteltiin ja käytiin ihmisläheisesti ja ymmärrettävästi läpi. Käynnin aikana ongelma ratkesi myös käytännössä, kun meille näytettiin miten koira oppi luopumaan asioista. Olemme erittäin tyytyväisiä saamaamme nopeaan apuun ja täsmälliseen ohjeistukseen. Opimme käynnin aikana oikeat toimintatavat ja pääsimme melko pelottavasta ongelmasta eroon. Voimme lämpimästi suositella palveluitanne muillekin. Kiitos koko perheemme puolesta."

Kai Laitinen ja espanjanvesikoira Milja 2 v

 

"Saamieni oppien jälkeen ymmärrän paljon paremmin koiraani ja sen antamia merkkejä, ja jo pienillä harjoitusmäärillä oli suuri apu ja rauhoittava vaikutus meidän elämäämme. 

Erityisesti pidän siitä että kunnioitetaan koiran hyvinvointia ja koulutusmetodit ovat koiralähtöisiä, eivät pakottamista, rankaisemista tai alistamista. 
Voin täydestä sydämestäni suositella Tittiä muillekin,ja mikäli tulevaisuudessa tarvetta ilmenee, yhteistyömme jatkuu varmasti."

Sanna Kuronen ja Isovillakoira Rudi

 

"Mahtava parituntinen kotona, saimme yksinkertaisia mutta tehokkaita vinkkejä rottweilerin koulutukseen. Arkea helpottavia asioita. Hihnassa kulkeminen sujuu jo nyt vetämättä. Koirallamme oli tapana purra, näykkiä ja hyppiä päälle, nyt saamme tilanteen haltuun annettujen ohjeiden mukaisesti.

Suosittelen, Titti on ihana, ja tietää mistä puhuu."

Terhi Laakso perheineen ja rottweiler Lemmy 10 kk

 

"Pyysin Titiltä apua, kun olin ensimmäistä kertaa yksin pennusta lähtien omaa koiraa kouluttamassa. Halusin varmistua siitä, että minulla olisi hyväkäytöksinen, tasapainoinen ja onnellinen koira myöhemmässä vaiheessa arkea jakamassa, kun koin jo alusta alkaen, että pentu oli ensimmäisistä viikoista alkaen jo varsinainen riiviö enkä ollut varma siitä, olinko oikealla polulla koirani kanssa. Tavattuani Titin kanssa minulla oli selkeät ohjeet, mitä harjoitella pennun kanssa joka päivä ja millä asenteella jatkaa - parasta oli se hyvä fiilis, mikä löytyi oman koiran kanssa. Muutama kuukausi myöhemmin oli huikeaa nähdä tehdyn työn tulokset, kun pentuni oli saanut malttia tarpeeksi ja Titin ohjeilla koirastani olikin kuoriutunut tottelevainen veijari. Kun koirani saavutti myöhemmin taas murrosiän ja opitut asiat katosivat tuuleen, en epäröinyt ottaa Tittiin uudestaan yhteyttä  saadakseni  neuvoa koirani käsittelyssä. Tällä kertaa ero oli nähtävissä jo parissa viikossa - Titin harjoitteluohjeilla löysin yhteisen sävelen koirani kanssa jo kahden viikon treenaamisella ja me molemmat nautimme taas lenkkeilystä. Ero on uskomaton. Olen suositellut DogHow:n palveluita kaikille tutuillenikin koiriensa kanssa ja aion ehdottomasti tulevaisuudessakin pyytää Titiltä neuvoa oman koirani kanssa!

Laura Töytäri ja lapinporokoira Kaiku 8 kk" 

 

"Koirankoulutus ja koiranomistajan koulutus oli tehokasta ja ennen kaikkea niin tarpeellista. Kotikäynti oli positiivinen kokemus. Keskittyminen oli helpompaa ja kouluttaja todellakin perehtyi meihin. Kiitos hyvästä palvelusta! Voin suositella ihan jokaiselle koiranomistajalle. 

Marjut Westerman ja lagotto Rasta 3 v sekä cottoni Maija 6 v"

 

"Olen enemmän kuin tyytyväinen. 
Vahvistit minua emäntänä ja ymmärsin, kuinka vahvistaa Gollan hyviä puolia ja rohkaista koiraa. 
Kaikki perheenjäsenemme ovat saaneet uutta oppia. Molemmin puolinen luottamus koiran ja poikien välillä on muutamassa päivässä parantunut lisää. 
Sain konsultaatiokäynniltä apua varsinaiseen kysymykseeni remmiräyhäämisestä ja arkuudesta, mutta myös kattavan tieto- ja tukipaketin koiran kasvattamiseen yleensä. Tämän vaikutus on lyhyessä ajassa näkynyt jo kaikkien perheenjäsenten ja Gollan välillä. 
Kiitos yhteistyöstä! 
Miisa Reponen  ja kodinvaihtaja Golla 3 v" 

 

 "Tilasimme ammattiapua uroskoiran vaikean hallittavuuden takia. Olemme aikaisemmin käyttäneet ongelmakoirakouluttajan palvelua, joka vei asiat vielä pahempaan suuntaan. Oli melkoinen muutos kun Titti tuli käymään. Koulutus oli perusteellinen, selkeä ja tehokas. Muutos näkyi jokaisen harjoituksen jälkeen. Olemme erittäin ylpeitä koiramme käytöksestä ja ennen kaikkea meistä on tullut ihan hyviä ohjaajia. Suosittelemme Titin palvelua kaikille jotka haluavat kehittyä omistajina ja haluavat koiransa parasta.

Riekkosen perhe ja saksanseisoja Susi, 4 v"

 

"Vi kontaktade Titti gällande vår welsh springer spaniel Selma som hade svårigheter med att stanna ensam hemma. Med hjälp av Tittis tips och övningar kom hunden över sina svårigheter. Titti var mycket engagerad och uppmuntrande mot både hunden och oss ägare. Vi har uppskattat att Titti kommit hem till oss och hjälpt Selma i hennes trygga hemmiljö.

 Maria Hägglund och Peter Valkama och welsh springer spanieln Selma, 1 år"

 

”Ensimmäisen oman pennun omistajana sain todella paljon käytännöllisiä, helppoja ja tehokkaita neuvoja ihan arkisiin kuin hieman haastavampiinkin asioihin. Asiat käsiteltiin selkeästi aihe kerrallaan. Titiltä sai valtavan määrän hyödyllistä asiaa ja käytännön harjoitteita tuon parin tunnin aikana.

Tapaamisen jälkeen odotimme innolla pääsevämme toteuttamaan asioita käytännössä. Oli ilo huomata kuinka pienillä asioilla koiran käytöstä ja tottelevaisuutta saatiin parannettua.

Titillä on homma täysin hallinnassa. Hänellä on ihailtava tietomäärä ja hyvät esimerkit eri tavoista toimia.

Konsultoinnin jälkeen lähdimme selkein ohjein ja realistisin odotuksin koiraamme kouluttamaan. Suosittelen Koirakoulu DogHow lämpimästi.”

Niina Lindgren ja bolognese ”Nacho” 8 kk

 

" Pikkuriikkisellä, kaksikiloisella Bimbo-koirallamme oli aikamoista häiriökäyttäytymistä usean vuoden ajan. Hän oli pennusta saakka saanut nukkua sängyssämme. Mustasukkaisuuskohtaukset ja murina, hampailla irvistely, räksyttävät haukkumiskohtaukset olivat tehdä meidät hulluiksi. Pahimmillaan veimme Bimbon anoppilaan viikonloppukylään, että saimme nukkua rauhassa. Koiria meillä on ollut aina, joten uusavuttomia emmekä neuvottomia olleet! Bimboon vain ei tuntunut tehoavan mikään. 
Sitten kuulin Titin taidoista ja pyysin hänet vierailulle. Kävimme läpi Bimbon historiaa ja häiriökäyttäytymistilanteita. Titti paneutui asiaan suurella sydämellä ja laajalla tietämyksellään. Hän selosti koiramme käyttäytymisen syyt ja antoi tarkat menettelyohjeet. Titin antamien ohjeiden mukaan puursimme sitkeästi 3-4 kuukautta ja pikkuhiljaa koiran käytös muuttui. Hän löysi itsensä ja perheenjäsenyytensä koirana eikä tasavertaisena ihmisenä kanssamme. Nykyisin Bimbo on mitä suloisin ja tottelevaisin pikkukoira."

Olen todella tyytyväinen saamaamme apuun ja huolenpitoon ja sen perusteella voin suositella Titin palveluita kaikille koiranomistajille.

 Annukka Larkio ja monirotuinen "Bimbo" 8-v

 

"Olemme saanet löytökoira- ja kodinvaihtajataustaisen bretonimme koulutukseen ja perheeseemme sopeutumiseen hyviä ja toimivia käytännön ohjeita. Olemme pääseet niillä eteenpäin, kun rakennamme luottamusta koiraamme. Titti on työssään ihanan kannustava ja empaattinen."

 Anne Hopia ja breton rescue-koira "Tuco" 4-v

 

”Jag tycker Titti har varit till stor hjälp. Har fått bra tips och instruktioner hur jag ska gå tillväga med träningen. Titti både berättar och visar hur man får en bättre kontakt med sin hund, och jag har lärt mej lyssna på min hund bättre. Skulle inte tveka en sekund att ta kontakt igen, då jag blivit väldigt bra bemött!

Tack för bra "hundbetjäning"!

Sabina Blomqvist och Schäfern "Seidi "4,5 år

 

Koirakoulu DogHow Helsinki 
Koirakoulu DogHow Helsinki

"Kiitos. Käynti oli oikein virkistävää ja sain hyvää buustia omiin tekemisiin koirien kanssa!"

Virpi Purmonen ja rhodesiakoira "Dante" 1-v sekä Jack russel 8-v

  

"Konsultointi ja koulutusapu tuli tarpeeseen. Ilman sitä olisin joutunut luopumaan koirastani. Kiitos Titti, apusi on ollut korvaamaton!"

Milla Ekberg ja labradorinnoutaja ”Ärrä” 6-v

 

"Saimme arvokkaita neuvoja ja käytännön koulutusta miten ulkoilusta koiramme kanssa tulisi edes siedettävää. Viisastuneena ryhdyimme työtä käskettyä muuttamaan tilannetta. Nykyään ulkoilu on mukavaa, jopa nautinnollista! Koira kävelee rennosti hihnassa eikä välitä yhtään ohikulkijoista. Koulutus auttoi meitä enemmän kuin uskalsimme toivoa. Voimme lämpimästi suositella koirakoulu Doghow

Niemeläiset ja dalmatiankoira "Mädmäx" 3-v