Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Koira joka vartioi ruokaansa

Julkaistu 01.09.2014

On luonnollista, että koira vartioi ruokaansa. Onhan ruoka eloonjäämisen kannalta tärkeää. Mutta joillain koirilla vartiointi saattaa mennä yli; ne saattavat murista tai reagoida jopa aggressiivisesti, jos joku lähestyy ruokakuppia. Ylenpalttista ruuan tai muun koiran omakseen kokeman asian vahtimista kutsutaan resurssivartioinniksi. 

Koira vartioi ruokaa
koira poulustaa ruokaa
Koira muriseeMe ihmiset odotamme usein, että koiran impulssikontrolli on myötäsyntyistä. Mutta näin asia ei ole, vaan meidän täytyy opettaa ja harjoitella sitä koiran kanssa. Koirat ovat opportunisteja, eli pyrkivät saavuttamaan haluamansa helposti ja nopeasti.  Joka kerta kun koira kokee onnistuneensa, se tekee saman myös uudestaan. Tätä kannattaa käyttää harjoituksissa hyväksi, mutta pitää mielessä että se toimii myös toisin päin, silloin kun emme sitä haluaisi. Jos koira kokee menettävänsä jo saavutetun edun, on vartiointi luonnollinen tapa reagoida.

 

Paras tapa hallita resurssivartiointia on ehkäistä sitä. Älä häiritse koiraa tarpeettomasti silloin, kun se syö. Jos koiralta pitää ottaa jokin esine pois, kannattaa tarjota jotain muuta yhtä arvokasta tilalle. Koira ymmärtää kannattavan vaihtokaupan päälle. Rangaistus useimmiten pahentaa ongelmaa.

 

On tärkeää, että jo pieni pentu oppii omistajansa olevan ruuan ja kaikkien muidenkin resurssien takana, eikä kukaan perheenjäsen uhkaa sitä millään tavalla. Pennun ruokaillessa omistaja voi mennä koiran viereen ja lisätä hieman ruokaa.

Lähesty kuppia rauhallisesti ja pidä aina ruokaa kädessä, lisää sitten hieman ruokaa kuppiin ja poistu. On tarkoitus opettaa että lähestyvä käsi tietää lisää ruokaa, ei sen menettämistä. Koira oppii pian, että lähestyvä ihminen on turvallinen ja positiivinen asia.

Kun lähestyt kehu koiraa, kun se katsoo sinuun, lisää hieman ruokaa kuppiin ja poistu.

Voit myös antaa koiran syödä ruokansa kupista samalla kun pidät kuppia kädessäsi. Samalla tavalla voit sitten lisätä hieman ruokaa ja antaa koiran syödä loppuun. Näitä eri harjoituksia voi tehdä muutaman kerran viikossa, muulloin annetaan koiralle ruokarauhaa.

 

Jatkossa luottamusta koiraan voi vahvistaa pudottamalla sille toisinaan ohimennen herkkupalan samalla, kun se syö kupistaan ruokaansa. Myös perheen isommat lapset voivat tehdä samoja harjoituksia mutta vain sovitusti ja vanhempien valvonnassa. On tärkeää, että lapset oppivat alusta asti jättämään koiran rauhaan silloin kun syö tai nukkuu.

 

Pennun voi antaa syödä puruluuta ensin omistajan kädestä ennen kuin luovuttaa luun koiralle.  Hyvä harjoitus on myös opettaa koira istumaan ja katsomaan omistajaansa ennen, kun ruokakulho lasketaan lattialle. Tämä tekee arjesta sujuvampaa ja auttaa koiraa rentoutumaan, olemaan kärsivällinen ja luottamaan omistajaansa. On hyvä, jos koira joutuu tekemään vähän työtä ruokansa eteen. Hieman nälkäinen koira ponnistelee tavallista enemmän saadakseen palkkion.

 

Jos koira alkaa murista tai vartioida, jokin on mennyt pieleen. On tärkeää, että koiraa ei painosteta oppimaan uusia asioita liian nopeasti. Jos koiralla on jo ehtinyt kehittyä ongelmakäytöstä on syytä olla varovainen, silloin harjoitukset pitää suhteuttaa yksilön tarpeiden mukaisesti. On siksi parempi ottaa avuksi ammattilainen koirakonsultti. Oikeilla harjoituksilla resurssivartioinnista pääsee eroon ja näin estetään esimerkiksi se, että koira puree jotakuta ihmistä.

Koirakonsultti

Titti Creutziger